James Bondin Aston Martin DB5:ia saa jälleen suoraan tehtaalta – uutta klassikkoa ei pysty kuitenkaan rekisteröimään kadulle

Aston Martinin tunnetuin malli lienee klassinen DB5, joka debytoi vuoden 1964 Goldfingerissä James Bondin menopelinä. Britti-GT:n valmistus päättyi vuonna 1965 DB6:n tieltä, mutta nyt se tekee comebackin 55 vuoden jälkeen.

Paluun taustalla ei ole mikä tahansa nyrkkipaja, vaan itse Aston Martin. DB5:ia ehdittiin tehdä 1960-luvulla kahden vuoden aikana alle 900 kappaletta, ja tästä ollaan nyt jatkamassa uuden DB5 Goldfinger Continuation -sarjan myötä. Kuten nimikin kertoo, tuoreet DB5:t seuraavat brittiagentin kuuluisaa leffa-autoa yksityiskohtia myöten.


Tämän vuoksi uusi painos on kehitetty yhteistyössä Bond-elokuvien tuottajien kanssa. Jokaisen yksilön valmistaminen vie noin 4500 tuntia, ja verottomat hinnat alkavat vähemmän vaatimattomasti 2,75 miljoonasta punnasta. Meidän valuutassamme tämä on yli kolme miljoonaa euroa, joten uusi DB5 on kalliimpi kuin useammat modernit hyperautot. Toisaalta Aston jää myös niitä harvinaisemmaksi, koska uusi painos rajoitetaan vain 25 autoon.

DB5 Goldfinger Continuation on tarkka kopio vuoden 1964 leffa-autosta. Niinpä varusteisiin kuuluvat mm. savun- ja öljynheitin, kääntyvät rekisterikilvet, maskin takaa esiin työntyvät konepistoolit, puskurien törmäyskävyt, takaluukun edestä nouseva luodinkestävä suojakilpi ja rengassilppureiksi muuttuvat vanteiden keskimutterit. Turvallisuuden vuoksi nämä ovat kuitenkin vain simulaatioita Q:n luomista keksinnöistä.





Lisähintaan tarjolla on myös matkustajan heittoistuimen tieltä irtoava kattopaneeli, ja sisustan erikoisuudetkin seuraavat tarkasti leffa-autoa. Niinpä penkin alle on esimerkiksi piilotettu aselokero, ja keskellä kojelautaa komeilee tutkaseurannan ruutu eräänlaisena navigaattorin esiasteena. Herkkuihin kuuluu myös kuskin oveen integroitu puhelin, vaihdekepin nupin alle piilotettu heittoistuimen laukaisunappi ja muita Q:n luomuksia.

Uudet DB5:t maalataan elokuva-auton tapaan Silver Birch -hopealla, ja nokalla murisee kolmella SU-kaasuttimella höystety nelilitrainen suora kuutonen. Mylly tuottaa noin 290 heppaa, jotka välitetään takapyörille ZF:n viisipykäläisen manuaalin kautta. Ajettavuudesta huolehditaan mm. lukkoperän, tehostettujen levyjarrujen, tehostamattoman hammastanko-ohjauksen ja coilover-jousien avulla, mutta yleisille teille autolla ei valitettavasti ole asiaa.

Uusvanha DB5 ei nimittäin täytä mitenkään nykyisiä päästö- ja turvallisuusmääräyksiä, jotka sen pitäisi läpäistä vuonna 2020 ensirekisteröitävänä autona. Keräilijöitä tämä ei kuitenkaan haitanne, ja ensimmäiset uusio-DB5:t on luvattu toimittaa innokkaimmille tämän vuoden jälkimmäisen puoliskon aikana.

>
LähdeCarscoops
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Videot

Uusimmat

Jättimunuaiset ja manuaalivaihteisto vakiona – uusi BMW M3 ja M4 esitellään syyskuussa

Nykyinen G20-korimallia edustava 3-sarjan BMW tuli markkinoille reilusti yli vuosi sitten, ja jättimunuaisilla höystetty 4-sarjan kaksiovinen coupé-versiokin on jo...

Legendaarinen AC Cobra tekee paluun – tarjolla myös täyssähköinen versio

Legendaarinen 60-luvulla ensimmäisen kerran esitelty urheiluauto AC Cobra tekee paluun markkinoille, mutta tällä kertaa V8-moottorin tilalle on tarjolla sähkömoottori. Ensimmäisen...

Tyylillä asfalttiviidakkoon – kasvojenkohotuksen saaneen Bentley Bentaygan erottaa parhaiten takapäästä

Katumaasturien suosion puolesta puhuu monta asiaa. Yksi niistä on se, että jopa Bentleyn myydyin malli edustaa nykyään tätä kategoriaa....

Audin suosikki-SUV sai faceliftin – uutta nokkaa täydentävät perässäroikkujia varoittavat takavalot

Audin suosittu Q5-katumaasturi on edennyt tätä nykyä toiseen sukupolveensa, joka on ollut markkinoilla kolmisen vuotta. Nyt SUV saa faceliftin,...

Bongaatko erot – Suzukin uusi hybridi-SUV on Toyota RAV4 valepuvussa

Suzukilla on oma ostajakuntansa myös Euroopan markkinoilla, vaikka merkin mallivalikoima on todella pieni isompiin tekijöihin verrattuna. Nyt Suzukin tarjonta...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...