Hyundai esitteli auton, joka pystyy myös kävelemään jalkojensa avulla.

Jo 1900-luvun alusta lähtien, jolloin ensimmäinen massatuotettu musta T-Ford rullasi ulos tehtaalta, on konsepti autosta pysynyt tietyiltä osin muuttumattomana. Auton perusrakenteeseen on kuulunut neljä pyörää, pyöreä ratti kuljettajan edessä ja polkimet jaloille. Toki korimuodoista on tullut aerodynaamisempia, värivaihtoehdot ovat lisääntyneet, ja hilavitkuttimet kuten turvavyöt ja turvatyynyt ovat tulleet osaksi autoja, mutta jokainen 100-vuotiaan auton näkevä lapsikin osaa nimetä sen heti autoksi. Jos Hyundaita on uskominen, niin käsitys autosta muuttuu kuitenkin tulevaisuudessa radikaalisti.

Las Vegasin tämän vuoden CES-teknologiamessuilla Hyundai esitteli auton, jolta löytyy myös jalat. Laitteen nimi on Elevate, jota valmistaja kutsuu itsenäisesti kävelevän sähköauton konseptiksi. Hyundai on antanut tällaiselle autotyypille nimen UMV, joka tulee sanoista Ultimate Mobility Vehicle, jolla halutaan korostaa keksinnön menestyvän myös ympäristöissä, minne millään tavanomaisella autolla ei ole asiaa. Elevatella on neljä raajaa kävelemiseen ja kiipeämiseen, ja niistä löytyvät myös renkaat tavanomaiseen ajamiseen tiellä.


UMV-tyypin kulkuneuvo on erityisesti suunniteltu toimiaan pelastustehtävissä vaikeakulkuisessa maastossa. Jalat voidaan asettaa toimimaan niin nisäkkään kuin matelijan liikkumisen tavoin. Monipuolisen ohjausjärjestelmänsä ansiosta Elevate pystyy ylittämään jopa puolentoista metrin korkuiset esteet. Periaatteessa tämä mahdollistaa esimerkiksi vesiesteen ylittämisen ohjaamon pysytellessä vedenpinnan yläpuolella. Myös koko keksinnön nimi Elevate viittaa hissimäiseen ylösnousemiseen, mitkä auton jalat mahdollistavat.

Hyundailla on kuitenkin konseptiautosta huolimatta vielä monta käytännön haastetta ylitettävänään ennen massatuotannon aloittamista. Jalkojen tekniikka on vielä toistaiseksi hyvin monimutkaista, ja erityisesti laitteen tasapainottaminen kävelymoodissa on suurimpia haasteita. Tässä ei auta yhtään laitteen tarvitsemien akkujen suuri paino, jotka nostavat painopisteen ylös. Toisekseen herää kysymys, miten keksintö tulee päihittämään valmistuskustannuksiltaan pienemmän, ja tekniikaltaan yksinkertaisemman lentävän drone-tyyppisen kulkuneuvon vaikeassa maastossa. Toisaalta kyseessä on edelleen pohjimmiltaan auto, joka liikkuu turvallisesti maankamaralla. Vaikka rakenne vielä toistaiseksi muistuttaa Youtube-videoilla nähtyjä robottikoiria, voi tekninen kehitys luoda UMV-luokan kulkuneuvoista todellisen uhan perinteisen auton sukupuutolle.





Videot

Uusimmat

Automaailman ikonin ensimmäinen EV malli markkinoille aikaisintaan 2025

Ferrarin tehdessä julkistuksia automaailmassa katseet ovat siirtyneet melko nopeasti merkin edesottamusten suuntaan. Nyt Ferrari, tuo automaailman yksi ikonisimmista merkeistä...

Yllytyshullut sähköautoilijat Lapissa

”Sähköautolla ei pääse Lappiin” on lause, joka saa sähköautoilijan miettimään että joko taas. Todellisuudessa harva ajaa Lappiin edes joka...

Tässä naamassa riittää sulattelemista – uuden BMW 4-sarjan ensimmäiset kuvat vuosivat julkisuuteen

BMW:n klassinen munuaismaski on muuttunut viime vuosina yhä suuremmaksi erityisesti isojen mallien, kuten 7-sarjan ja X7:n keulalla. Ne eivät...

Citroën aikoo haastaa jälleen Audin ja BMW:n – uusi iso kissa on tulossa ensi vuonna

Citroënilla on upea historia taikamaton lailla leijuvien isojen mallien suhteen. Niiden sarja alkoi vuonna 1955 esitellystä DS:stä ja päättyi...

James Bondin Aston Martin DB5:ia saa jälleen suoraan tehtaalta – uutta klassikkoa ei pysty kuitenkaan rekisteröimään kadulle

Aston Martinin tunnetuin malli lienee klassinen DB5, joka debytoi vuoden 1964 Goldfingerissä James Bondin menopelinä. Britti-GT:n valmistus päättyi vuonna...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...