Honda NSX Type R oli valmistajansa ensimmäisen superauton tehoversio

Vuonna 1990 Japanista kajahti isosti, kun Honda löi pöytään urheiluautokenttää ravisuttaneen NSX-mallinsa. Nyt myynnissä olisi autosta tehty entistäkin tulisempi versio: Honda NSX Type R

Vaikka alkuperäinen NSX-konstruktio oli sekin jo edistyksellisen tekniikkansa puolesta mullistava keksintö, ajatteli Honda tuoda kotimaansa markkinoille hardcore-faneja entistäkin enemmän miellyttävämmän tehoversion. Nopeuden lisääminen toteutettiin pääasiassa auton painoa pudottamalla. Kaikki turhaksi katsottu äänenvaimennusmateriaaleista, ohjaustehostimesta, äänentoistojärjestelmästä, vararenkaasta, ilmastoinnista ja osasta sähkötoimisia varusteita jätettiin kokonaan pois.





Jopa auton akku oli kevytrakenteisempi, ja takalasi tehtiin ohuemmasta materiaalista kevennettäessä omamassaa. Penkit korvattiin Recaron valmistamilla hiilikuidusta ja kevlarista tehdyillä kuppi-istuimilla. Laihdutuskuurilla Hondan paino keveni vantteran miehen painon verran, eli noin 120 kiloa. Vaikka mukavuusvarusteet olivatkin tässä vaiheessa enää muisto, niin suorituskyky oli sen nimeen vannoville kohentunut.


Jotta kori kuitenkin kestäisi lisääntyneen suorituskyvyn mukanaan tuomat rasitukset, vahvistettiin autoa alumiinisilla tukirakenteilla akun kotelon alapuolelta, sekä jäähdyttimen edestä. Myös alustaa rukattiin jäykemmillä kallistuksenvakaajalla, Showan valmistamilla iskunvaimentimilla ja kierrejousilla. Visuaalisella puolella erot löytyvät ultrakeveistä Enkein vanteista, uusista ilmanottoaukoista ja tietenkin Type R -merkeistä.


Juttumme kuvien auto on myynnissä Speedart Motorsportsin sivuilla Miamissa, ja pyyntihinta on 285 000 taalaa. Auton valmistumisvuosi on joulukuussa 1992, ja alkuperäinen omistaja on ottanut sen käyttöön seuraavan vuoden tammikuussa. Vuonna 2000 auto myytiin australialaiselle miehelle, mutta mielenkiintoisesti Honda pysytteli Japanin maaperällä aina vuoteen 2016 saakka, jolloin se rahdattiin Malesiaan uudelle omistajalle. Vuonna 2018 auto myytiin jälleen, ja tällä kertaa Britanniaan. Nykyinen amerikkalaisomistaja on siis auton viides omistaja, ja huippukunnossa säilyneen Hondan mittarissa on vajaat 50 000 kilometriä.


LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Videot

Uusimmat

Onko se Mustang? Onko se Tesla? Ei, vaan venäläinen sähköauto!

Venäläisfirma nimeltä Aviar Motors rakentaa Teslaan pohjautuvaa klassisen Mustangin näköistä sähköautoa. Onko kyseessä menestysosista rakennettu hitti vai huti? Automalli kehitetään...

Tyyliniekka tutustuu – Uudenkaupungin automuseo tarjoaa Saab-nostalgiaa ja eksoottisia yksittäiskappaleita

Kotimaan matkailu on tänä kesänä suositumpaa kuin koskaan, joten mekin kävimme tutustumassa Suomen ainoan autotehtaan yhteydessä sijaitsevaan museoon. Ulkoapäin varsin...

Ei ravistettu, eikä sekoitettu: Aston Martin -viski toimitetaan pullossa, jota koristaa aito DB5:n mäntä

Autonvalmistaja Aston Martin on päättänyt tehdä yhteistyötä brittiläisen Bowmore-tislaamon kanssa. Tuloksena on varsin erikoinen ja harvinainen skottilainen mallasviski. Black Bowmore...

Kiinan vastaus luksuslimolle on pidennetty Hongqi H9+

Ainakin näin länsimaalaisittain erikoisesta nimestään huolimatta tällä normikorisesta autosta pidennetyllä mallilla on tarjota parasta mahdollista luxusta Kiinan suunnalta. Jutun kuvat...

Tyylikäs vanha kuplavolkkari on sijoitus, joka saattaa kiinnostaa myös naisia

Vanhojen autojen maailmassa hinnat heittelevät kuin pörssimarkkinoilla. Iäkäs kuplavolkkari voi sen sijaan olla tasaisesti arvoaan nostava, jonka ostajakunta on...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...