Stellantis palkitsee työntekijöitään viime vuoden myynneistä miltei kahdella miljardilla eurolla

Viime vuoden vahvan myynnin jälkeen Stellantis palkitsee ahkeroijansa tuoreella ja muhkealla potilla, sillä työntekijät saavat yhteensä huikeat 1,9 miljardia euroa.

Breaking news:

Nelipaikkaisten avo-Mersujen perinteet jatkuvat – uusi CLE Cabriolet korvaa sekä C- että E-sarjan avomallit

Mercedes esitteli viime kesänä aiemmat C- ja E-luokan coupét korvaavan kaksiovisen CLE Coupén, ja samassa yhteydessä vilautettiin myös avoversion ensimmäiset kuvat. Nyt CLE Cabrioletista julkaistiin kaikki viralliset tiedot sopivasti ennen keväällä tapahtuvaa myynnin aloitusta.

Tästä piti tulla BMW i8:n seuraaja – klassisen M1:n henkeä tavoitellut i16 ei kuitenkaan päässyt tuotantoon

BMW:n M-divisioonan lippulaivana toimiva möhkälemäinen XM-katumaasturi on herättänyt melkoisesti tunteita, joista useimmat eivät ole kovin positiivisia. Tunnemyrskyä ei liennyttäne sekään tieto, että asioiden mentyä toisin baijerilaisten valikoimaan voisi nyt kuulua keskimoottorinen urheiluauto alkuperäisen M1:n hengessä.

Jaguar Land Rover hidastaa sähköautosuunnitelmiaan – hybridit saavat lähivuosina suuremman painoarvon

Moni merkki on ilmoittanut julkisuuteen kunnianhimoisia sähköautotavoitteita, joista kiinni pitäminen voi olla kuitenkin vaikeaa markkinoilla viime aikoina tapahtuneiden muutosten jälkeen. Nyt päivitetyistä suunnitelmistaan kertoi intialaisen Tatan omistama brittiyhtymä Jaguar Land Rover.

Audi S3 saa pian faceliftin – myös teho kasvaa reilulla 20 hevosvoimalla

Volkswagen-konsernin kaikki Golf 8:n perustekniikkaa hyödyntävät kompaktiluokan mallit saavat lähiaikoina faceliftin. Tähän joukkoon kuuluvat myös Audi A3 ja sen S3-sporttiversio.

Featured Articles

Abarth julkaisi ensimmäisen kuvan uuden ”Kusiaisen” sporttimallista – täyssähköinen 600e on merkin historian tehokkain tuotantoauto

Fiat 600 palasi markkinoille kompaktina sähkö-crossoverina, jolla ei ole nimeä ja muutamia muotoiluyksityiskohtia lukuun ottamatta juuri tekemistä klassisen esikuvansa kanssa. Historia toistaa kuitenkin siinä suhteessa itseään, että auton sporttiversio kulkee jälleen Abarthin legendaarisen nimen alla.

Tutkimuksen mukaan kuluttajien kiinnostus autojen elekronisiin ominaisuuksiin on luultua vähäisempää

Hiljattain tehty tutkimus osoittaa, että kuluttajien innostus teknisiin vimpaimiin ei aina herätä suurta intohimoa.

spot_imgspot_img

Lifestyle

Technology

Food & Recipes

Latest articles

Sinisen takin inspiraatioita (Osa 4)

Sarjan (toistaiseksi) viimeisessä osassa mennään kohti kesää valkoisten housujen voimin. Valkoisia housuja näkee Suomessa valitettavan harvoin, vaikka ulkomailla ne kuuluvat olennaisena osana etenkin kesäpukeutumiseen....

Laatuvalmistaja Barkerin kenkiä saa pian Suomesta

Tamperelainen Juhlagalleria aloittaa perinteikkään brittikenkämerkin, Barkerin, myynnin Suomessa huhtikuun loppuun mennessä. Ensimmäisenä hyllyvalikoimiin tulevat juhlavaan käyttöön soveltuvat oxford- ja derby -mallit kuten Dvorak, Mozart,...

Suomalaiset klassisen tyylin verkkokaupat miehille

PostNord teki tutkimuksen, jonka mukaan ulkomaiset verkkokaupat keräävät suomalaisten rahat. Suomalaisten verkkokauppojen suurimmaksi kehityskohteeksi nostettiin "ostokäyttäytymisen ja motivaattoreiden tuntemus sekä oman kauppapaikan ja sen...

Sinisen takin inspiraatioita (Osa 3)

Sarjan kolmannessa osassa paritamme tweedtakin värikkäiden housujen kanssa. Värikkäät housut ovat haaste, jonka kanssa kokenutkin pukeutuja voi mennä metsään. Kaupoissa ja lehtien pukeutumissivuilla neuvotaan...

Ripusta housusi oikein

Housut ovat vaatteista kenties kovimmalla koetuksella, eli ne hankautuvat ja rypistyvät. Tämän takia niitä kannattaa lepuuttaa kuten muitakin vaatekappaleita. Housujen kohdalla ongelmaksi voi muodostua...

Sinisen takin inspiraatioita (Osa 2)

Sarjan toisessa osassa sinisen tweedtakin kaveriksi haetaan klassista kokonaisuutta vaaleiden housujen avulla. Tummansinisen takin kaveriksi sopivat erinomaisesti harmaan, beigen ja vaaleanruskean sävyt. Harmaat flanellihousut...
spot_imgspot_img

Popular articles