Edinburghin herttuan hautajaisauto on osin hänen itsensä suunnittelema Land Rover

99-vuotiaana menehtynyt Prinssi Philip saatettiin viimeiselle matkalleen autolla, joka oli hänelle hyvin rakas, ja jonka suunnitteluun hän oli itse osallistunut.

Prinssi Philip, Edinburghin herttua kuoli levollisesti Windsorin linnassa. Vain kahden kuukauden päästä hän olisi täyttänyt pyöreät 100 vuotta. Hänet laskettiin haudan lepoon linnan alueella sijaitsevalla yksityisellä kappelilla 17. päivä huhtikuuta pienimuotoisen seremonian saattelemana. Buckinghamin palatsin antaman virallisen tiedotteen mukaan vallitseva koronatilanne ei salli julkista hautajaistilaisuutta missään muodossa. Perheenjäsenten osallistuminen tilaisuuteen on sekin rajattu 30 hautajaisvieraaseen.



Samaisen tiedotteen mukaan herttuan ruumis siirretään Windsorin linnasta Pyhän Yrjön kappeliin ”erikoisvalmisteisella Land Roverilla, jota hän auttoi suunnittelemaan”. Palatsi painottaa, että hautajaiset järjestetään Philipin toiveiden mukaisesti. Jo iäkkäänä miehenä hänen tiedetään usein vitsailleen omista hautajaisistaan. ”Laittakaa minut sitten vain Land Roverin takaosaan, ja ajakaa Windsoriin”, kerrotaan herttuan murjoneen pilke silmäkulmassa.





Land Roverista tiedetään, että se on Defender 130 Gun Bus -niminen ajoneuvo, joka on otettu käyttöön vuonna 2005. Land Roverin edustajat tapasivat aikanaan herttuaa 45 minuutin ajan, jonka aikana käydyn keskustelun pohjalta auto räätälöitiin täyttämään hänen toiveensa. Kuninkaallisella perheellä ja nykyisin Jaguar Land Roverina tunnetulla autonvalmistajalla on pitkä yhteinen historia. Land Roverit ovat olleet vuosikymmenten ajan perheen virallisia ajoneuvoja, ja Prinssi Philipin tiedetään erityisesti pitäneen niistä.


Prinssi joutui myös vakavaan auto-onnettomuuteen tammikuussa 2019 lähellä kuningattaren omaa kotitaloa. Hän oli tulossa pois kartanolta yleiselle tielle, kun aurinko sokaisi hänet. Seurauksena oli yhteentörmäys toisena osapuolena olleen Kian kanssa, jonka seurauksesta Prinssin Freelander 2 kierähti kyljelleen. Tuolloin 97-vuotias Philip selvisi rytäkästä ehjin nahoin, vaikka hän ei käyttänytkään turvavöitä. Ristiriitaista kyllä, mutta kuninkaalliset eivät koskaan käytä turvavöitä turvallisuussyiden takia.

LähdeCarscoops

1 KOMMENTTI

  1. Se oli hienosti suunniteltu alusta.. Tuollaisella olisi sotaveteraani Mauno Koivistokin pitänyt viedä kirkosta hautaan, eikä millään tusinamesellä! Toivottavasti kuningatar seuraa miehensä esimerkkiä ja siitä syntyy uusi perinne koko kuninkaalliselle perhelle.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tilaa Tyyliniekan uutiskirjeLähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Lähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tietojasi emme luovuta eteenpäin.