Chevrolet Cosworth Vega oli amerikkalaisten seksikkäämpi vastaus 70-luvun hot hatch –buumiin

Pienet autot rynnistivät kansainvälisille markkinoille toden teolla 70-luvulla. Öljykriisin myötä menovesi oli jatkuvasti kalliimpaa pumpuilla, joten rumia kulutuslukemia ei katsottu enää hyvällä. Japanilaiset toivat etunenässä Toyotan, Nissanin ja Hondan myötä pieniä autojaan markkinoille sellaiseen tahtiin, että eurooppalaisten ja amerikkalaisten autonvalmistajien oli pakko vastata kiireellä haasteeseen, mikäli mielivät pysyä kilvassa mukana. Euroopassa vietettiinkin pian sellaisten pienokaisten syntymäjuhlia kuin Volkswagen Golf, Ford Fiesta ja Renault 5.

Varsinkin jenkit yllätettiin housut kintuissa, kun suurten valtamerilaivojen tilalle oli nopeasti keksittävä monen mielessä ajatuksenakin vastenmielisiä pikkuautoja. Yksi vaihtoehto oli tuoda markkinoille ”pikkuautomaisia” autoja, joista vuonna 1970 tuotantoon tullut kutistetulta kakkos-Camarolta näyttänyt Chevrolet Vega on hyvä esimerkki. Kooltaan Vega on selvästi isompi kuin pienimmät aikansa eurooppalaiset autot, mutta ei kohtuullisen bensankulutuksen ohella ole tarjonnut mitään suureellisempaa elämystä ostajalleen. Poikkeus on tietenkin Cosworth-mallin Vega!





Myöhemmin lähinnä Sierrojen ja Escortien tuunaamisesta tutuksi tullut Brittifirma Cosworth on ollut mukana myös amerikkalaisten autojen virittämisessä. Cosworthin viritysosilla varustettuja Vegoja valmistettiin GM:n tehtailla ainoastaan 3508 autoa, mikä tekee moisesta härpättimestä harvinaisen ilmestyksen. Pellin alta löytyy käsintehty ja kokonaan alumiininen neloskone. Cosworthin osuus rajoittui sylinterinpäiden suunnitteluun, joilla saatiin perus-Vegasta tehoja irti sen, mitä alati tiukkenevat ympäristönormit sallivat.

Koko projekti saatiin vietyä läpi suhteellisen pienellä rahamäärällä, ja sen kimpussa hääri ei enempää, eikä vähempää, kuin itse John ”Paluu tulevaisuuteen” DeLorean, joka vielä tuolloin oli General Motorsin palveluksessa. Cosworth ehti toimittaa moottoreita yhteensä 5000 kappaletta, mutta huonosti sujuneen myynnin takia niitä jäi hyllylle pölyttymään. Yksi syy Cossu-Vegan heikkoihin myyntilukuihin oli sen hintalappu, joka oli vain 900 dollaria vähemmän kuin GM:n lippulaivasportilla Corvettella. Jälkeenpäin on todettu, että Cosworthin ja GM:n yhteistyönä tuotetut neloskoneet ovat hienostuneimpia moottoreita, mitä Detroitin pitkässä valmistushistoriassa koskaan tehtiin.

- Advertisement -

Uusimmat

Porsche Taycan ensimaistiaiset

Pääsin tutustumaan Porschen ensimmäiseen täyssähköautoon Taycaniin Tesla Club Finlandin järjestämässä tilaisuudessa, joka keräsi paikalle kymmeniä kiinnostuneita kahteen iltatilaisuuteen.  Lakanan alta...

Uusi Porsche 911 Turbo S vuosi julkisuuteen jo ennen Geneven ensi-iltaa – urheiluautoikonin huippuversiossa saattaa olla jopa 650 heppaa

Porsche 911 on kuulunut jo yli 55 vuoden ajan maailman ikonisimpiin urheiluautoihin. Nykyinen 992-sukupolvi tuli markkinoille reilu vuosi sitten,...

GM tappaa jälleen yhden merkkinsä – australialaisbrändi Holden on pian historiaa

General Motorsin viitan alla toimineilla automerkeillä ei ole ollut aina helppoa. Viikatemies on jo korjannut niin Pontiacin kuin Oldsmobilenkin...

Tässä Porschessa on yksilöllistä tyyliä – tehdas entisöi ainutlaatuisen 964-korisen 911:n newyorkilaiselle muotimogulille

New Yorkissa päämajaansa pitävä muotibrändi Aimé Leon Dore (ALD) ei välttämättä sano suurimmalle osalle meistä yhtään mitään, mutta ainakin...

Bentley esittelee Genevessä eksklusiivisen erikoismallin – yli 1,8 miljoonan euron hintaista Bacalaria valmistetaan vain reilut 10 kappaletta

Räätälintyönä tehtävillä Bentleyn erikoismalleilla on pitkät perinteet. Koripajojen kulta-aikoina lähes jokaisessa Bentleyssä oli erikoiskori, ja 1990-luvulla tässä lajissa kunnostautui...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Klassikkoja ja tuoreita suosikkeja – talvijalkineet moneen tyyliin ja makuun

Tämä talvi on ollut sään puolesta ailahtelevainen. Lumen sijaa taivaalta on tullut useammin vettä....

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...