Carlos Sainz – Kaikkien aikojen rallikuskit

Osa 2/10

Ulkomaisista rallikuskeista kaikkein mukavimmat lapsuuden muistot tulvivat mieleen espanjalaisesta “matadorista”, joka tarjosi varsinkin Juha Kankkuselle monet kiivaat taistot rallipoluilla. Kyseesä on tietenkin vuonna 1962 syntynyt Carlos “El Matador” Sainz. Toyotaa, Lanciaa, Subarua, Fordia ja Citikkaa kuskannut härkäpäinen, mutta haastatteluissa aina yhtä sympaattinen taistelija antoi kasvot eteläisen auringon alla kasvaneelle rallikuskille. Kaksinkertainen rallin MM-mestari muistetaan Suomessa ennen kaikkea Kankkusen, ja vielä Tommi Mäkisenkin kanssa lujasti kamppaileena sisupussina.

Urheilu-uransa Sainz aloitti alun perin squashissa, jossa hän voitti Espanjan mestaruuden 16-vuotiaana. Lakimiehen urasta haaveillut Sainz kilpaili harrastuksenaan rata-autoilla, kunnes sai tulevaisuutensa kannalta neronleimauksen siirtyä edullisempaan ralliautoiluun. Ford Sierralla ja B-ryhmän Renaultilla kannuksensa saanut mies kellotti sen verran kovia aikoja, että pääkallonmetsästäjät huomasivat tulokkaan kyvyt. Vuonna 1989 Sainz löysikin itsensä Toyotan tehdastallin kuljettajana.

Ensimmäisen maailmanmestaruutensa matadori otti vuonna 1990, jolloin Sainz ajoi uransa enimmäisen täyden rallin MM-sarjan. Sainz teki suomalaista historiaa, sillä hän voitti kyseisenä vuonna ensimmäisenä ei-suomalaisena tai ruotsalaisena Jyväskylän suurajot. Seuraavana vuonna tuore mestari kävi tiukan kamppailun Lancialla ajaneen Kankkusen kanssa. Kankkunen vei sinä vuonna mestaruuden, mutta Sainzin toinen ja viimeinen mestaruus tuli vuonna 1992. Voittoa avitti Celican uusi versio, jota kehitettiin läpi vuoden.

Yksi uskomattomimmista rallin MM-historian tapahtumista koettiin vuonna 1998, jolloin Tommi Mäkinen ja Carlos Sainz kipailivat tasapäisesti rallin maailmanmestaruudesta. Englannin Walesin päätöskamppailussa Sainzille olisi riittänyt neljäs sija varmistamaan mestaruuden Mäkisen keskeytettyä rallin. Mäkinen seurasi tilannetta hotellista, mutta koska Sainz näkyi pitävän nelossijansa loppuun saakka, alkoi Mäkinen tehdä lähtöä kotiin. Yhtäkkiä kesken Ylen tv-haastattelun Mäkinen sai puhelimessa tietää, että Sainzin WRC Corolla oli hyytynyt ja syttynyt palamaan puoli kilometriä ennen maalia. Allekirjoittanut muistaa vieläkin uutiskuvat, joissa latinoveri kuohuu, ja taistelun luovuttaneen Toyotan sivuikkunat pirstoutuvat kypärästä huora-huutojen kera.

Carlos Sainz kaasuttelemassa Lanciallaan Monte Carlo Rallissa vuonna 1993.

Sainzin aktiivivuodet ajoittuvat vuosille 1987-2005. WRC-uran jälkeen mestari on kilpaillut aavikkoralleissa, joissa hän on noussut ykköspallille lefendaarisessa Dakar-rallissa vuonna 2010, sekä tuoreeltaan myös vuonna 2018. Viimeisin voitto tarkoittaa, että mies on kilpaillut ensirallistaan 21 vuotta sitten, ja on edelleen täydessä iskussa. Kuljettajallamme on ikää 56-vuotta, ja silti sitä vain napsitaan voittoja nuorempien nenien edestä. Suomalaisena rallihulluna haluan antaa kaiken kunnian tälle hienolle espanjalaiselle vuosikymmenestä toiseen kykynsä osoittavalle rallikuskille. Sainzin vuonna 1994 syntynyt poika Carlos Sainz Jr. on myös mestaruustason rata-autoilija, joten isän opit ovat tulleet jo äidinmaidossa.

Kuvalähteet:

http://img2.rtve.es/imagenes/carlos-sainz-vencedor-del-dakar-2018/1516014808263.jpg

http://www.carlos-sainz.com/img/home4/foto_10.jpg

https://image.redbull.com/rbcom/010/2017-05-22/1331858086531_7/0010/1/1600/1067/1/carlos-sainz-perfect-rally-car-lancia-delta-integrale.jpg

http://d1r57ja1amoclf.cloudfront.net/wp-content/uploads/2015/11/GR90-Sainz.jpg

https://www.tapatalk.com/groups/sgdcfr/imageproxy.php?url=http://i495.photobucket.com/albums/rr314/omeryetis/fordsierrarscosworthsaifr8.jpg

Videot

Uusimmat

Mersun F1-moottorisen hyperauton kehitystyö on vihdoinkin loppusuoralla – ensimmäiset asiakasautot luovutetaan vuonna 2021

Mercedes esitteli jo kohta kolmen vuoden takaisessa Frankfurtin autonäyttelyssä Project Oneksi nimetyn hyperautotutkielman, jonka kuorten alla murisi aito F1-voimanlähde....

Klassista futarityyliä tarjolla – David Beckhamin entinen Aston Martin AMV8 Volante on myynnissä Isossa-Britanniassa

Aston Martin DBS esiteltiin vuonna 1967 jo pahasti vanhentumaan päässeen DB6:n seuraajaksi. DBS:n pohjalta lanseerattiin muutama vuosi myöhemmin muskelihenkisempi...

Mercedes julkaisi ensimmäisen videon uudesta superautostaan – AMG GT R Black Seriesissä on ilmeisesti jopa 720 heppaa

Mercedes-AMG:n kaksipaikkainen GT-mallisarja on ollut myynnissä jo useita vuosia. GT-valikoiman kruunaavaa absoluuttista huippuversiota on kuitenkin saatu odottaa näihin päiviin...

Koeajossa klassikko: Lotus Esprit Turbo 1989

Englantilainen vuonna 1952 perustettu Lotus Cars tunnetaan urheiluautoista, joiden keveys ja ohjattavuus teki niistä suosittuja erityisesti autoharrastajien keskuudessa. Lotus...

Tässä on avo-Mustangien graalin malja: Vain kuusi autoa koko maailmassa

Vuoden 1970 autoharvinaisuus on nyt tullut myyntiin, ja seuraavan kerran vastaavaa on tuskin myynnissä vuosiin. Kuusi onnekasta omistajaa tuskin...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...