Lean Garments – nappikauluspaita voittamattomaan hintaan

Yhdysvaltalainen Brooks Brothers on ikoninen vaatevalmistaja, jonka tunnetuin innovaatio lienee nappikauluspaita. Kun alkujaan brittiläisten sotilaiden hevospoolossa käyttämästä nappikauluspaidasta tehtiin Brooks Brothersin toimesta tyylitellympi versio jossa pehmeä kaulus rullautui kauniisti, ovat useat vaatevalmistajat pyrkineet luomaan oman toimivan version paidasta. Useimmat versioinnit eivät ole kuitenkaan vetäneet vertoja alkuperäiselle.

Lean Garments, suomalainen haastaja

Viime vuoden lopulla kisaan ilmoittautui kahden suomalaisen teekkarin Lean Garments, jonka vaatimattomana tavoitteena on tehdä maailman paras opiskelijan kukkarolle sopiva ja periamerikkalaisen ivy-tyylin vaatimukset täyttävä nappikauluspaita suoraviivaisella Lean-ajatteluun pohjautuvalla tuotanto- ja myyntiprosessilla, josta on poistettu kaikki ylimääräiset kustannustekijät. Kun yrittäjäkaksikko ei hae projektin tässä vaiheessa liiketaloudellista tulosta, on hinta saatu todella edulliseksi – suorastaan naurettavan halvaksi.

Lukuvinkki!
Lue lisää Lean Garmentsin taustoista Tyylit-blogista.

Lean Garmentsin Karri Koivuniemi uskoo asiaansa kuin vuoreen.
Lean Garmentsin Karri Koivuniemi uskoo asiaansa kuin vuoreen.

Alku on ollut lupaava, sillä ensimmäinen paitaversio (vaaleansininen) myytiin loppuun hetkessä, kun Mika Niemi Ohituskaistalla-blogissaan kirjoitti aiheesta jutun. Hauskana anekdoottina tässä on se, että Lean Garments tavoitteli ennen kaikkea ulkomaisia asiakkaita, mutta bloggauksesta aiheutunut noste suomalaisilla tyylifoorumeilla johti siihen, että paidat myytiin pääasiassa Suomeen. Sarkastisesti sanottuna; väärin myyty.

Lean Garmentsin button down 2.0 toteutetaan kahdella eri kankaalla; chambray (vasen) ja university stripe.
Lean Garmentsin button down 2.0 toteutetaan kahdella eri kankaalla; chambray (vasen) ja university stripe.

Klassisen oxford-kankaisen nappikauluspaidan (ocbd, tulee sanoista oxford cloth button down) ensimmäinen versio (hinta noin 23 euroa) oli menestys, joten seuraavan tuotantoerän suunnittelu käynnistyi välittömästi. Toisen tuotantoerään valikoitui kaksi kangasta, university stripe ja chambray. Muuttuneiden kankaiden ja yksityiskohtien lisäksi muutettiin hieman mitoitusta.

Lean Garmentsin markkinointi noudattelee sisältömarkkinoinnin perusteita, eli maksetun mainonnan sijasta paitoja on jaettu valikoidusti tyylibloggareille arvioitavaksi. Näin tässäkin tapauksessa, eli jutussa esiteltävät kauluspaidat olen saanut veloituksetta. Saatteeksi paidoille sain “kirjoita totuus, meillä ei ole mitään hävettävää”.

Lean Garmentsin nappikauluspaitojen kakkosversiot tulevat myyntiin sunnuntaina 15. helmikuuta kello 20. Chambray-paidan hinta on 34 taalaa, university stripe -paidan hinta 32 taalaa. Toimitukset tapahtuvat maaliskuussa.

Esittelyssä Lean Garmentsin nappikauluspaidat

Lean Garmentsin paidat on tehty puuvillasta. Paidan yksityiskohdat ovat kunnossa ja kangas on miellyttävän pehmeää, joskin kohtuullisen ohutta. Paidan mitat pitivät hyvin kutinsa konepesun ja silityksen jälkeen, eli kutistumista ei yhden pesukerran jälkeen ilmennyt.

Suosittelemme

Paidan kaulus rullaa kauniisti, joka on hyvän nappikauluspaidan tuntomerkki.
Paidan kaulus rullaa kauniisti, joka on hyvän nappikauluspaidan tuntomerkki.
Paidasta löytyvät ivy-tyyliä kunnioittaen niskanappi, ripustuslenkki (locker loop) ja box pleat -takalaskos.
Paidasta löytyvät ivy-tyyliä kunnioittaen niskanappi, ripustuslenkki (locker loop) ja box pleat -takalaskos.

Se mikä kiinnitti erityisesti huomiotani oli helppo silitettävyys. Monessa puuvillaisessa kauluspaidassa on sellainen kiusallinen piirre, että jos silittäessä tulee tehtyä ns. vekki kankaaseen, vaatii tämän sileäksi saaminen runsaasti höyryä tai jopa kastelua. Lean Garmentsin paidoissa kankaan saan takaisin sileäksi normaalilla höyrysilityksellä.

Lean Garmentsin university stripe -paidan taskun kohdistus on kohdallaan.
Lean Garmentsin university stripe -paidan taskun kohdistus on kohdallaan.

Ensimmäisen tuotantoerän joissakin paidoissa oli käyttäjien kommenttien perusteella pieniä toleranssivirheitä mm. kauluksien osalta. Omista toisen tuotantoerän paidoista en tällaisia virheitä löytänyt. Ainoat kauneusvirheet olivat pari roikkuvaa langanpätkää tikkausten kohdalla, jotka saksin pois. Lisäksi niskanappi saattaa aiheuttaa ongelmia paksumpien solmioiden kanssa.

Lopputulos on hintalaatusuhteeltaan erinomainen

Lean Garments on onnistunut mainiosti tavoitteessaan, sillä alle 30 eurolla ei alennusmyyntejä lukuunottamatta löydä näin laadukasta kauluspaitaa oikeastaan mistään. Luonnollisesti tähän vaikuttaa se, että tässä vaiheessa projektilla ei haeta tuottoja, mutta siitäkin huolimatta suoritus on hyvä sillä paita olisi ostamisen väärti 50 euron hintalapullakin.

Nappikauluspaita sopii lähes jokaisen miehen vaatekaappiin, sillä se on kuin kotonaan vähän rennommissa asukokonaisuuksissa, soveltuen tarvittaessa myös virallisempaan pukeutumiseen. Perusvarma tapa on käyttää nappikauluspaitaa ylin nappi auki neuleen tai irtotakin alla. Irtotakin kanssa voi nappikauluspaitaan yhdistää turvallisin mielin rouheampia solmioita.

Lean Garmentsin nappikauluspaidan kaulus rullaa kauniisti myös solmion kanssa.
Lean Garmentsin nappikauluspaidan kaulus rullaa kauniisti myös solmion kanssa.
Chambray-kangas sopii erinomaisesti nappikauluspaitaan.
Chambray-kangas sopii erinomaisesti nappikauluspaitaan.

 

Lue lisää