Ainoana maailmassa – suomalaisesta puusta

Juhlakauden jatkuessa edelleen kesän loppua kohden mentäessä olen taas joutunut toteamaan, ettei ole kovinkaan helppo nakki lähteä pohtimaan lahjaa, ainakaan jos kyseessä on teini-ikäinen.

Lahjaa valitessa vaakakupissa painaa aina lahjansaajasta riippumatta toive siitä, että lahja olisi jotain persoonallista ja yllättävää, mielellään jotain sellaista jota saaja ei osaisi itse odottaa. Lahjatuotteessa huomioitavaa on toki myös hinta, joka ei saisi nousta mahdottoman korkeaksi. Tällä kertaa apuun riensi suomalainen Aarni Wood, jonka mallistoon kuuluvat muun muassa persoonalliset puusta valmistetut kellot ja aurinkolasit.

Aarni Wood käyttää tuotteissaan muun muassa visakoivua, pihlajaa ja tervaleppää.

Aarni Wood on mielenkiintoinen yritys, jollaisia toivoisi löytyvän Suomesta enemmänkin. Tarina on lähtenyt kehittymään jo teiniporukassa suomalaisessa metsässä leirinuotiolla aikuisten katseiden ulottumattomissa. Joitakin vuosia myöhemmin tuo samainen kaveriporukka istui yhdessä perisuomalaiseen tyyliin saunan lauteilla hikoilemassa, haaveillen samalla yrittäjyydestä ja jonkin uuden luomisesta.

Materiaalina puu

Ideoidessa nousi esille puu materiaalina ja palava halu luoda siitä erityisesti korkeamman jalostusasteen tuotteita. “Valitsimme materiaaliksi puun sen ekologisuuden takia. Haluamme tehdä korkeamman jalostusasteen tuotteita sellaisista puulajeista, jotka muuten päätyisivät sellukattilaan tai polttoon.” Kotimaisista puulajeista esimerkiksi pihlajasta harvemmin jalostetaan mitään niin hienoa, kuin Aarnin puiset asusteet nykyisin.

Ideointi lauteilla ei siis jäänyt pelkäksi puheeksi, vaan idean synnyttyä palaset loksahtivat nopeasti paikalleen ja Pyry Alamäki, Samuli Koivistoinen sekä Niklas Tuokko pistivät yrityksen pystyyn. Vuonna 2015 aukaistiin Aarnin verkkokauppa.

Suosittelemme

Materiaalina puu soveltuu Aarnin selkeän minimalistisiin tuotteisiin täydellisesti. Miellyttävä materiaali hivelee silmää ja sen lämmin kosketus ihoa vasten tekee tuotteista erittäin mukavia käyttää.  Puun oma vaihteleva tekstuuri on tarpeeksi, eikä muita yksityiskohtia kaipaa – oli sitten kyse kellosta tai aurinkolaseista. Ei siis ihme, että Aarnin tuotteiden kysyntä ylitti tarjonnan jo ensimmäisen kesän aikana.

Aarni Wood valmistaa puisia aurinkolaseja suomalaisesta visakoivusta.

Aarnilla pyritään suosimaan suomalaista puuta aina kun se on mahdollista. Harvinaisempien puulajien saatavuus vaihtelee suuresti, minkä vuoksi yritys pyrkii sovittamaan tuotantonsa kulloiseenkin puulajien tarjontaan. Tällä hetkellä käytössä olevista puulajeista kotimaisia ovat muun muassa visakoivu, pihlaja ja tervaleppä, joista valmistetaan sekä puisia kelloja että aurinkolaseja. Syksymmällä myyntiin on tulossa myös suomalaisesta saarnista valmistettu kello. Vastaavia ei muualta saa.

Aarni Wood pyrkii suosimaan suomalaista puuta aina kun se on mahdollista.

Aarnilla kannetaan myös vastuuta metsistä. Tuotteissa käytetyn kotimaisen puun alkuperä tiedetään paikkakuntatarkkuudella ja kaikki Aarnin käyttämät ulkomaiset puulajit ovat FSC-sertifioituja. Sanomattakin on selvää, että metsiä ja luontoa arvostava suomalainen yritys ei koskaan käytä uhanalaisia puulajeja.

Päädyin muuten Aarnin eebenpuiseen rannekelloon, joka oli nappiostos – sekä poika että äiti tykkäävät.

Kaikki Aarni Woodin käyttämät ulkomaiset puulajit ovat FSC-sertifioituja.

Lue lisää