Auton tuunaaminen tarkoittaa auton ulkonäön tai teknisten ominaisuuksien muokkaamista. Pienimmillään se tarkoittaa auton ilmeen korostamista tai yksilöimistä esimerkiksi ikkunoita tummentamalla, persoonallisilla teippauksilla tai pienten ulkoisten osien, kuten listojen ja valojen vaihtamisella.
Astetta enemmän rahaa ja taitoa vaativa tuunaus pitää sisällään auton teknisten ominaisuuksien virittämistä, kuten esimerkiksi auton alustan muuttaminen, moottorin ja vaihteiston virittäminen, sekä muut auton hallittavuuteen ja nopeuteen vaikuttavat parannukset. Tästäkin löytyy eri tasoja. Moni tuunaa autoaan vain siksi, että se olisi kyvykkäämpi ja parempi ajaa, toiset rakentelevat kaikki illat ja viikonloput näyttelykelpoista kiesiä.
Ennen autontuunaamisen aloittamista kannattaa tutustua lainsäädäntöön, sillä esimerkiksi perusasialta tuntuva, suurempien vanteiden ja renkaiden asentaminen ei ole itsestään selvyys, vaan niille on olemassa ajoneuvokohtaiset rajat. Monet muutokset voivat vaatia auton muutoskatsastuksen, joten kannattaa kääntyä katsastuskonttorin puoleen, ennen suuria muutoksia. Googlaaminen ja keskustelupalstojen kahlaaminen voi tarjota vinkkejä, mutta tietoon kannattaa suhtautua varauksella. Lait ja asetukset muuttuvat ja vanha tieto voi olla käyttökelvotonta.
Laajamittaisempi auton tuunaaminen vaatii paljon aikaa ja rahaa. Olemme usein haastatelleet auton tuunaajia ja vuosia autoaan tuunannut ei juuri halua laskea jälkikäteen paljonko rahaa auton laittamiseen on vuosien varrella uponnut. Mikäli hommassa haluaa päästä kivuttomasti alkuun, voi lisärahoituksen hankkiminen olla paikallaan, jotta auton tuunaaminen ei syö päivittäiseen käyttöön tarkoitettuja varoja epätasaisesti ja perhesopukin säilyy.
Suosittelemme
Pankit ja rahalaitokset tarjoavat erilaisia lainavaihtoehtoja, joista osa tosin on tolkuttoman kalliita ja tarkoitettu vain lyhytaikaisiin, pieniin lainoihin. Rahamarkkinoilta löytyy kuitenkin edullisiakin vaihtoehtoja vertailemalla. Yksi kätevä tapa on kilpailuttaa laina esimerkiksi zmarta.fi tai freedomrahoitus.fi-palvelussa. Palvelu kilpailuttaa haetun lainan useamman rahalaitoksen kesken ja tarjoaa hakijalle edullista lainaa.
Ennen lainan hakemista kannattaa kuitenkin tehdä arvio kuluista, sillä jos budjetti jää puolitiehen, tulee useamman lainan hakeminen hankalammaksi ja kalliimmaksi. Mieti siis kerralla kuinka paljon rahaa aiot autoosi upottaa. Tiedetään, tämä ei tosin ole aina niin helppoa, kun nälkä kasvaa syödessä.