Amerikkalaisen Vector W8 -superauton luoja on kuollut

Kirveellä veistetyt 70- ja 80-lukujen eurooppalaiset superautot ovat silkkaa julistekamaa. Myös Yhdysvalloista kajahti, kun uskomattoman nopea Vector W8 ilmestyi.

Kyseessä ei ole se tunnetuin superauto, mutta sitäkin radikaalimpi saavutus. Asialla oli amerikkalainen yrittäjä nimeltä Gerald ”Jerry” Wiegert, joka perusti yrityksensä vuonna 1971. Alkuun firma tunnettiin nimellä Vehicle Design Force, joka myöhemmin muutettiin Vector-nimeä kantavaksi Wiegertin otettua osakkaaksi Hollywoodin autoasiantuntijana tunnetun Lee Brownin.

-- MAINOS --


Valitettavasti 15. tammikuuta kantautui uutisia, että Wiegert on menehtynyt 76-vuotiaana. Kuolinsyy ei ole kirjoitushetkellä varmistunut, mutta ainakin autonero sai elää kohtuullisen iäkkääksi. Hän syntyi vuonna 1944 Michiganin Dearbornissa, ja kävi Detroitin luovan tutkimuksen korkeakoulun. Opintoihin kuuluneen harjoittelunsa hän suoritti itse General Motorsin teknisessä keskuksessa.

Pian Wiegert löysi itsensä freelancer-suunnittelijana, joka halusi haastaa tuolloin suvereenisti superautoluokkaa hallinneet italialaiset Lamborghinin ja Ferrarin. Vector W8 oli miehen suurin saavutus. Vaikka kyseessä oli vain hetken aikaa kukoistanut tähdenlento, Wiegertin mieletön luomus mullisti käsitystä superautoista ilmestymisvuonnaan 1989.


Vector W8:n huippunopeus oli aikalaiseksi autoksi käsittämättömät 389 km/h, mikä olisi vielä tänäkin päivänä erittäin hyvä saavutus. Satasen vauhtiinkin autolla kului ainoastaan 3.9 sekuntia. Auton sydän oli kaksoisturboahdettu kuuden litran V8, joka tuotti 625 hevosvoimaa, ja 880 Nm vääntöä. Ahtopainetta nostamalla tehdas lupasi jopa 1200 hevosvoiman tehot. Näillä luvuilla Vector pyyhki pöytää käytännössä millä tahansa tuon ajan superautolla. Vectoria voidaankin hyvällä syyllä pitää nykyaikaisten hyperautojen esikuvana.

-- MAINOS --





Auto ei kuitenkaan koskaan saanut sitä huomiota, joka sille olisi kuulunut. Ostava yleisö ei löytänyt sitä, ja niitä valmistui lopulta vaivaiset 17 autoa, sekä kaksi prototyyppiä. Se oli samalla myös herra Wiegertin joutsenlaulu, ja jäähyväistoivotus intohimoiselle autonrakentelulle. Yrityksen otti haltuunsa indonesialainen Magatech-yhtiö, jonka alaisuudessa syntyi M12-mallin superauto vuonna 1995.

Pirkan Kellon kuuma kello
Kaupallinen yhteistyö

LähdeMotor 1

Uusimmat

Ikonin juhlamallin kuvat vuosivat julkisuuteen – VW Golf GTI Edition 45 tekee kunniaa hot hatchin 45-vuotiselle taipaleelle

Vuonna 1976 esitelty VW Golf GTI syntyi alun perin Volkswagenin innokkaiden työntekijöiden salaisena projektina, jolle merkin johto ei meinannut...

Urheiluautomaista potkua maasturilegendan uuteen tulkintaan – Land Rover Defender V8:n mekaanisesti ahdettu kasi tuottaa 525 heppaa

Ikonisimpien ja pitkäikäisimpien maasturien joukkoon kuulunut alkuperäinen Land Rover Defender poistui tuotannosta muutama vuosi sitten. Korvaajaksi esitelty täysin uusi...

Justin Bieberin ”leijuva” Rolls-Royce on saanut vaikutteensa konseptiautosta

Kanadalainen laulaja ja lauluntekijä Justin Bieber olisi halunnut Rolls-Roycen konseptiauton. Sellaista ei kuitenkaan ollut saatavilla, joten miehelle kustomoitiin samantyylinen...

Mercedes esitteli viidennen sukupolven C-luokan – auto on kuin kutistettu S-sarja

Vuonna 1993 190 E:n manttelinperijäksi esitelty C-luokka on noussut vajaassa 30 vuodessa yhdeksi Mercedeksen myydyimmistä malleista. Suosio jatkuu nykyisinä...

Hyundain upouusi sähköauto esiteltiin – IONIQ 5 tarjoaa väljät tilat ja retrohenkistä tyyliä

Hyundain valikoimaan on kuulunut täyssähköautoja jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt on ensimmäisen alusta alkaen sähköautoksi suunnitellun mallin vuoro....

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...
Tilaa Tyyliniekan uutiskirjeLähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Lähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tietojasi emme luovuta eteenpäin.