80-luvun rallilegendan katuversiota ei huutokaupata pikkurahalla

Lancia 037 on jotain hyvin ainutlaatuista, ja se näkyy myös näiden harvinaisten autojen hintatasossa.

B-ryhmän ralliautojen katuversiot ovat harrastajien suosiossa, eikä se ole mikään ihme. Hurja Lancia 037 tuli tutuksi myös suomalaisille Markku Alénin käskyttämänä. Siviilimalleistakin löytyy vielä sitä samaa taikaa, mikä teki ralliversioista niin ikimuistoisia. Lancia 037 on tästä hyvä esimerkki, sillä siinä yhdistyvät aidosti kovaa menoa kestävät maasto-ominaisuudet todellisen urheiluauton nopeuteen ja aerodynamiikkaan. Valitettavasti kaikki tämä tarkoittaa, että niiden hintataso on tavallisen pulliaisen ulottumattomissa.

Näin on erityisesti juttumme Lancian kanssa, joka on huudettavissa jenkeissä suositun Bring a Trailer -sivun kautta. 80-luvun ralli-ikonin katuversio on harvinainen myös Yhdysvalloissa, koska Lancian tarvitsi tehdä niin vähän autosta luokitteluversioita. Jos tavoitteesi on kilpailla ja voittaa rallin maailmanmestaruus, niin miksi tuhlata aikaasi valmistaaksesi yhtään enemmän, kuin vaaditut määrät maantieautoja? Niinpä vain 260 autoa valmistui lopulta. Kaiken lisäksi tämä kuvien punainen paholainen olisi täysin valmis kisapoluille, jos vain kuljettajalta löytyy kanttia.





Auto tuotiin Pohjois-Amerikkaan noin seitsemän vuotta sitten, ja nykyinen omistaja osti sen vuonna 2021. Kaikki koriosat on valmistettu komposiitista, ja sen moottori on korvattu Evo II -luokitukset täyttävällä myllyllä, jonka kaverina on Volumexin turboahdin. Vaihteisto on luonnollisesti viisilovinen manuaali. Valitettavasti myyjä ei ole maininnut tärkeitä suoritustietoja, mutta Evo II -moottorien tehot huitelevat noin 325:n kopukan tietämissä, mikä alle 1000 kiloisessa autossa tietää melkoista haipakkaa.

Suosittelemme

Auton sisältä on turha odottaa mitään nykyajan hilavitkuttimia, tai muita mukavuusvarusteita. Ohjaamo on sanalla sanoen tarkoituksenmukainen, eli mahdollisimman nopea pikataipaleen taittaminen on tärkeintä tässä kisahenkisessä kabiinissa. Kuljettajan pitää paikoillaan Sparcon istuimet, ja mahdollisia tulenlieskoja varten löytyy myös tulensammutusjärjestelmä sammutuspulloineen. Kirjoitushetkellä autosta on huudettu jo 204 000 taalaa, mutta tämä on tuskin hienokuntoisen auton lopullinen myyntihinta. Toisin kuin vaikka piskuisessa Suomenmaassa jenkeistä löytyy raharikkaita huomattavasti enemmän, joten Lancian hintakin kavunnee 300 000 dollarin paremmalle puolelle.

LähdeCarbuzz

1 KOMMENTTI

  1. Lancia 037:n Volumex-ahdin on mekaaninen, kampiakselilta remmin välityksellä pyörivä ahdin. Ei siis turbo, joka pyörii moottorin pakokaasujen voimalla. Lancia S4:n moottorista löytyy sitten molemmat

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tilaa Tyyliniekan uutiskirjeLähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Lähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tietojasi emme luovuta eteenpäin.