20 000 euroa riittäisi Jenkeissäkin hyväkuntoisen kasari-Espritin ostoon

Lotus Esprit oli tuotannossa monta pitkää vuotta aina vuodesta 1976 vuoteen 2004 saakka. Tuona aikana automalli esiintyi elokuvista videopeleihin, ja jätti moneen nyt jo aikamieheksi kasvaneeseen lähtemättömän muistijäljen.

Olipa kyseessä 70-luvun James Bond, tai vaikkapa 90-luvun alun Amiga-kotitietokoneen videopeli, niin Lotus Espritin sulava muotokieli on pitänyt edelleenkin pintansa tyylikkään näköisenä urheiluautona. Silkasta mielenkiinnosta automallin hintakehitystä seuranneena niitä saa edelleen työmiehen kukkarolle sopivalla hinnalla niin Briteistä kuin suuren rapakon takaa.

-- MAINOS --


Esimerkkinä käyköön San Franciscosta löytyvä vuosimallin 1989 Lotus Esprit SE, jonka myyjä on Craigslistin ilmoitukseensa luokitellut ulkoiselta kunnoltaan asteikolla 1-10 kahdeksikon arvoiseksi. Hintapyyntö 21 900 taalaa on kuta kuinkin linjassa siihen, mitä vastaavista yksilöistä ollaan valmiita maksamaan. Tämän Espritin korimalli on X180, ja sitä valmistettiin vuosien 1988-1994 yhteensä 1900 autoa. Koko 29 vuoden aikana Espritejä valmistui noin 10 000 kappaletta.


SE-erikoismalli pitää sisällään 264-heppaisen 2.2-litran turboahdetun nelisylinterisen moottorin, joka sijaitsee luonnollisesti auton keskiosissa. Vaihteisto on viisivaihteinen manuaali. Luokitteluita ilmeisen kiihkeästi rakastava myyjä on antanut auton tekniselle toimivuudelle täyden kympin, mikä saattaa kostautua myöhemmin, jos auton ostaja ei jaa samaa näkemystä myyjän kanssa. Mekaanisia parannuksia autossa edustavat uusi pakoputkisto, sekä ATS:n kisamallin jäähdytin.

-- MAINOS --




Espritin vaalea ulkoasu keventää auton hoikkaa olemusta entisestään, ja luo kontrastia BBS:n kultaisille vanteille. Onneksi myös alkuperäiset vanteet sisältyvät kauppaan. Myöskään usein havaittavia vaurioita ei ole näkyvissä matalalla viistävissä alahelmoissa tai muissa korin osissa. Tämä Esprit vaikuttaa niin sisältä kuin ulkoakin hyvin pidetyltä yksilöltä.

-- MAINOS --

Myyjä on isoilla kirjaimilla liittänyt ilmoitukseen, että HINTA ON TIUKKA. Evästyksenä on myös kehotus, jossa painotetaan olemaan ottamatta yhteyttä, ellei ole tosissaan valmis maksamaan pyydettyä summaa. Tällainen myyjän tyyli saattaa vaikuttaa ostajan silmissä aggressiivisuudelta, eikä ole missään nimessä omiaan synnyttämään rentoa vuoropuhelua ostajan ja myyjän välille. Ymmärrettävistä syistä myös käytetyn auton kauppa on välillä melkoista vääntöä hinnasta. Pieni tinkaaminen kuuluu tällaiseen kaupankäyntiin, ellei kyseessä ole jotain aivan ihmeellistä tai jo valmiiksi tarpeeksi edullista, jotta ostaja on muitta mutkitta valmis lyömään kättä päälle.

Uusimmat

Porsche esitteli sähköautonsa perusmallin – takavetoisen Taycanin hinnan pitäisi jäädä viisinumeroiseen lukemaan

Vuoden päivät markkinoilla ollut Taycan-täyssähköauto on noussut nopeasti yhdeksi Porschen myydyimmistä malleista. Suosio saattaa vielä kasvaa pian tarjolle tulevan...

Koronan hiljentämä museo myy 200 klassista muskeliautoa

Covid-19 on iskenyt yrityksiin ympäri maailman, ja yksi pahiten kärsineistä aloista on elämysmatkailu. Näin on käynyt myös floridalaiselle museolle...

Tarina 35 vuotta sitten menehtyneen aavikkorallin järjestäjän unelmista elää yhä

Paris-Dakar aavikkorallin idean sai ensimmäisenä päähänsä ranskalainen seikkailija ja fanaattinen moottoripyöräilijä Thierry Sabiné. Sabiné järjesti 1975, tuolloin Enduropale kisana...

Uusi Honda Civic Type R on pian täällä – hot hatch jää bensakoneisten Hondien viimeiseksi mohikaaniksi

Honda Civic Type R on vaihtanut viime vuosina sukupolvea varsin kiivaaseen tahtiin. Pian tulossa on jälleen uusi Type R,...

Nissan julkaisi lisätietoja uudesta Qashqaista – crossoverin moottorivalikoima koostuu pelkästään hybrideistä

Suomen myydyimpien autojen joukkoon kuuluva Nissan Qashqai siirtyy pian kolmanteen sukupolveensa. Crossoverin sisustasta on jo julkaistu ennakkotietoja, ja nyt...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...
Tilaa Tyyliniekan uutiskirjeLähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Lähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tietojasi emme luovuta eteenpäin.